sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Stockan herkku

Huhhuh, sain juuri luettua Jaana Taposen kirjoittaman romaanin Stockan herkku.
Herran jestas, kuinka tyhmiä naisia siinä oli!

Kirja käsitteli aika mielenkiintoisia aiheita, muun muassa rahahuolia ja ihmissuhteita.
Parasta kirjassa oli ehkä kahden päähenkilön Annan ja Donnan, täysin erilaisten persoonien, erikoinen ystävyyssuhde, mitä hieman ihmettelin, että miten se onkin kestänyt lapsuudesta asti.
Ehkä vastakohdat täydentävät toisiaan, ystävyyssuhteessakin.

Hirveintä kirjassa oli se, kuinka naiset menivät yhden miehen huijaukseen niin täydestä. Ja vaikka he jotain epäilivätkin yms. niin silti roikkuivat miehessä lumoutuneina. Ainakin toinen päähenkilö, Donna.
Jotenkin kamalaa, enkä itse osannut oikein samaistua heihin. 
Onneksi naiset loppua kohden tajusivat alkaa käyttää aivojaan.
Ihmettelin kylläkin yhtä henkilöä, Beniä, miksei hän kertonut aiemmin mitään... Varoitteli vain.

Kirjan loppu oli aika lässähtävä. Ihan kuin olisi loppunut kesken, muttei kuitenkaan... 
Odotin suuria riitoja tai muuta muullistavaa.
Asiat sovittiin sopuisissa merkeissä, mikä oli jokseenkin outoa?!

Tämä oli aika nopealukuinen ja mukaansatempaava teos kuitenkin.

ARVOSANA 2/5